Rakastan miestäni kaikkinensa. Ruutupaidat, valkoiset tennissukat, elintaso vatsan kaiken kestän rakastan häntä. Muutan hänen kotiinsa maalle mäntsälään. Toisaalta on turhauttavaa kun  joka nurkka on täynnä erillaista rojua joka on hänen äidilleen suurinta aarretta. Mitä helvettiä täällä tapahtuu... miks hänen tavaroitaan on edelleen täällä vaikka talo on vaihtanut omistajaa jo vuosia sitten.

Tämä talo tunkee meidän onnemme eteen joka tilanteessa. Kylpyhuoneremonttia, pintaremonttia muualle asuntoon, entisen emännen jälkien raivaamista itseni tieltä. Kauheaa kun tunnen itseni itsekkääksi koittaessani tehdä talosta kotia itselleni. Sille en voi mitään että tuntuu kuin talo ei haluaisi minua tänne. Tuoksu ja tavarat eivät näytä minulta. Voiko kauniista moderneista esineistä ja vanhanaikaisesta maalaishenkisistä tavaroista pitävät ihmiset yhdistää elämäänsä?